
Valmentajana ja puhujana Paula erottautuu vahvan ja monipuolisen kokemuksensa kautta. Hän on opiskellut kansainvälistä bisnestä, markkinointia ja ihmismielen toimintaa, ja tämä antaa hänelle ainutlaatuisen yhdistelmän, joka takaa ihmisille juuri niitä oikeita tuloksia, käytännöllisesti ja nopeasti. Asiakkailtaan hän on saanut hyvää palautetta tarkkanäköisyydestään ja sen tuomasta selkeydestä.
”Selkeys on tila, jossa olet vapaa toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.”
Paula on aiemmin työskennellyt vuosien ajan kansainvälisessä yritysmaailmassa johdon avustajana sekä markkinointitehtävissä. Hän tietää, miten asiat saadaan käytännössä toimimaan hyvin yhteen. Hän on myös aina ollut se henkilö, jolta ystävät, työkaverit ja kollegat ovat kysyneet uusia näkökulmia tai rohkaisua, kun he ovat niitä tarvinneet, joten ratkaisujen tunnistaminen ja niiden oivalluttaminen muille on luonnollinen osa Paulaa.
Perustettuaan valmennusyrityksensä, on se nöyrästä alusta kasvanut menestyväksi ja jatkuvasti kasvavaksi yritykseksi. Toistuvat viestit, joita Paula asiakkailtaan saa heidän upeista tuloksistaan, ovat parhaita, ja hänen työnsä suola. Hän pääsee työssään tapaamaan ja tekemään töitä aivan mahtavien ihmisten kanssa, sekä Suomessa että ulkomailla.
Paula on ollut vieraana Aamu-tv:ssä, puhunut isoimmilla radiokanavilla ja ollut haastateltavana naistenlehdissä. Hän on myös kirjoittanut Entrepreneur Mediaan ja Thrive Globaliin. Lisäksi hän tuotti Fun&Fearless 2017 -tapahtuman naisille, jossa oli myös yksi puhujista, yhdessä muiden ympäri maailmaa tulleiden kansainvälisten puhujien kanssa.
Paulan sydäntä lähellä on inspiroida erityisesti yritysjohtajia löytämään oma uniikki tapansa menestyä sekä hyödyntämään niin sisäistä viisauttaan kuin onnellisuuttakin kilpailuvalttina.
Valmennuksissaan Paula yhdistää kaiken kokemuksensa vahvalla ja käytännöllisellä tavalla. Kyse ei ole pelkästä unelmoinnista ja jonkin asian haluamisesta, vaan tavoista toimia ja käyttäytyä.
Siitä, kuka ja mitä valitset olla, ja oletko linjassa itsesi kanssa. Joskus hyvinkin pienistä asioista jokapäiväisellä tasolla, joilla kuitenkin on valtava merkitys kokonaisuuteen. Itsesi tunteminen ja oman sisäisen viisautesi kuuleminen mahdollistavat automaattisesti eteenpäin vievien tapojen juurtumisen arkeen, ja uudenlaisen menestyksen elämässäsi – kestävästi ja rakentavasti.
”I told Paula I was coming to her event in Helsinki when it was only an idea! I’m honored to know her personally and she is exceptional, brave, visionary, and great speaker who actually walks her talk. In the era of Internet I believe in true, physical meetings in the same room to remind myself that everything is possible, to keep my standards high, to get inspired and to feel supported.”
– Aleksandra Marjanska, Norway
Paulan ehdoton vahvuus on hänen kykynsä ymmärtää kokonaiskuvaa ja samaan aikaan nähdä niiden ilmiselviltä näyttävien, yksityiskohtaisten syy-seuraussuhteiden läpi, hahmottaen mistä oikeasti on kysymys. Mukavuudenhaluisena hän ei puske asioita väkisin pelkällä tahdonvoimalla, vaan periksiantamattomasti palauttaa takaisin oikeiden asioiden äärellä – sisäiseen viisauteesi.
31.3.2020 Kaleva: Menestysvalmentaja: Poikkeustilanteessa on tärkeää muistaa rutiinit ja pitää yhteyttä läheisiin
Kriisissä on aina mahdollisuudet kahteen suuntaan, sanoo menestysvalmentaja Paula Immo.
24.11.2017 Anna: Asennetta muuttamalla voit muuttaa koko elämäsi – 4 askelta muutokseen
Henkinen valmentaja asenteen voimasta: ”Kaikki, mitä elämässä on tai mitä siitä puuttuu, on seurausta omasta asenteesta”
9.1.2018 Yle Aamu-tv: Miten pitää kiinni uudenvuodenlupauksista?
Menestysvalmentaja Paula Immo antoi vinkkejä siihen miten tavoitteessaan olisi helpompi pysyä
5.12.2016 Yle uutiset: Soimaatko itseäsi pienistäkin kömmähdyksistä? Ei kannata, teet hallaa parisuhteellesi
Henkinen valmentaja Paula Immo antaa pettymyksen tunteessa vellovalle selkeät ohjeet