english
17.03.2016

Tärkeysjärjestyksestä

paula@paulaimmo.fi | 17.03.2016

Edessäni istui äiti, jonka kanssa puhuimme ajan käytöstä ja priorisoimisesta. Keskustelun lomassa kävi ilmi, että hän oli asettanut itsensä paltiarallaa noin kuudenneksi omassa tärkeysjärjestyksessään. Kaikkien hyvien äitien tapaan ykkösenä oli tietenkin lapsi. Sitten mies. Sitten muutamia muita ja sitten sieltä löytyi jopa hän itse. Haastoin hänet muuttamaan tärkeysjärjestystään niin, että hän itse on ykkönen, hänen miehensä kakkonen ja heidän lapsensa kolmantena. Ihan vain testimielessä, edes vähäksi aikaa.

Se miksi jokaisen on laitettava oma hyvinvointi ykköseksi on se, että olemme loppujen lopuksi vastuussa ainoastaan omasta hyvinvoinnista. Jokainen omastaan. Kun jokainen huolehtii omasta hyvinvoinnistaan, olemme jokainen tyytyväisiä. Minun tehtävä on vastata siitä, että minulla on hyvä olla ja sinun tehtävä on vastata siitä, että sinulla on hyvä olla.

Perheessä jokaisen vanhemman on laitettava itsensä ykköseksi, puolisonsa kakkoseksi ja lapset kolmanneksi. Ensin huolehditaan, että olemme itse parhaassa mahdollisessa voinnissa, jolloin voimme antaa parastamme myös muille. Kun voin hyvin, läheiseni elävät minun hyvinvointini piirissä. Jos voisin huonosti, läheiseni eläisivät huonovointisuuteni piirissä. Kumpi kuulostaa mukavammalta? Puoliso listan kakkosena takaa sen, että toimimme tasavertaisina. Olemme kaksi itsenäistä aikuista, joilla molemmilla on omat mielipiteensä ja näkemyksensä ja otamme ne huomioon päätösten teossa, asioiden hoitamisessa, tekemisessä ja toiminnassa. Jos lapset ovat ennen puolisoa, voi helposti ajautua tilanteeseen, jossa toinen osapuoli sooloilee päätösten ja tekemisten kanssa perustuen yksinomaan hänen omaan tapaansa ajatella ja toimia, ja voi näin tulla ikään kuin astuneeksi toisen varpaille - aiheuttaneeksi turhia ristiriitoja. Kummasta mieluummin ammentaisit lapsille - yhteisymmärryksestä vai ristiriidasta? Kun järjestys on selvä, syntyy luottamus, johon pohjautuen puolisot voivat yhdessä, hyvinvoivina, antaa parastaan lapsilleen.

Äitinä ajattelen asiaa myös näin. Jos laittaisin jonkun toisen hyvinvoinnin oman hyvinvointini edelle, niin asettaisin samalla omalla toiminnallani esimerkin lapsilleni siitä kuinka tätä elämää eletään - ei se mitä sanot, vaan se mitä teet. Mitä se voisi tarkoittaa tulevaisuudessa? Että lapseni laittaisivat toisten hyvinvoinnin omansa edelle, että jokainen yrittäisimme varmistaa toisten hyvinvoinnin mahdollisesti omamme kustannuksella. Kasvattaisimme maailmaa täyteen tyytymättömiä ihmisiä! Aivan hullua!

Ja ei, kysymys ei ole siitä, että heittäydyttäisiin itsekkäiksi ja oltaisiin ikinä tekemättä mitään toisten hyväksi, tai siitä etteikö toisten hyvinvoinnin eteen tekeminen voisi tehdä onnelliseksi ja lisätä omaa hyvinvointia, sitähän se tekeekin, mutta jos toisen hyvinvoinnin ja onnen laittaa omansa edelle, niin silloin mennään pahasti pieleen. Siitä tässä on kyse.

Kävimme tilanteen läpi valmennettavani kanssa ja hän lähti kokeiluun mukaan. Palasimme aiheeseen ohimennen aina silloin tällöin ja muutaman kuukauden jälkeen hän kertoi, kuinka järjestys oli pikkuhiljaa alkanut muuttumaan ja tuonut mukanaan iloisia yllätyksiä - elämä oli hänen sanojensa mukaan muuttunut helpommaksi. Se miksi uskon, että muutos alkoi tapahtumaan pikkuhiljaa, oli se, että hän myös kertoi minulle ensin ajattelleensa minun olleen täysi hullu ehdotusteni kanssa :) Muttei ollut antanut sen estää itseään kovin kauaa.

 



+ Kommentoi kirjoitusta
Nimesi:

Viesti:

Edellinen: Itsetunnosta
Seuraava: Perustarpeista

Paula Immo | 040 737 2636 | valmennus@paulaimmo.fi            © Paula Immo 2018 | Suunnittelu: DesignDelight

Liity postituslistalleni: